Arkistoidut uutiset, maaliskuu, 2015

Seuran sääntömääräinen vuosikokous

maanantai, maaliskuu 23rd, 2015

Seuran sääntömääräinen vuosikokous on pidetty. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen mukaiset asiat.

Puheenjohtajaksi valittiin Pauli Tuomola. Lisäksi hallitukseen valittiin Pietari Erko ja Risto Reivolahti.

Vuosikokous päätti jo täksi vuodeksi uudistaa jäsen- ja kenttämaksukäytännön. Jäsenmaksu on jatkossa 100 euroa vuodessa ja se siis oikeuttaa jatkossa automaattisesti kesäkenttien käyttäjäksi. Aikaisemmin jäsenmaksu oli 20 euroa ja kesän kenttämaksu 80 euroa, joten kokonaishinta säilyy ennallaan. Perhealennus toimii siten, että samassa taloudessa asuva toinen ja kolmas henkilö saavat seuran jäsenmaksun puoleen hintaan (50 eur/hlö) ja sitä seuraavat samassa taloudessa asuvat perheen jäsenet saavat jäsenyyden veloituksetta.

Muutoksen taustalla on Suomen Tennisliiton jäsenmaksukäytännön muutos ja se, että 99% jäsenistämme on myös kesäkenttiemme käyttäjiä.